Alunperin minun piti kirjoittaa blogia säännöllisesti ja taajaan, mutta kuinka kävikään... On vierähtänyt jo pari viikkoa ja nyt vasta sain aseteltua sormeni näppäimistölle oikein.
Ensin haluaisin puhua oppilaitoksesta muutaman sanan. Minua yllätti uudessa opinahjossani paljonkin sen muodollisuus. AMK:n penkkiä aiemmin kuluttaneena olin yllättynyt koulun kurimäärityksistä. Toiminta on hyvin tiukoilla järjestyssäännöillä ja pukeutumiskoodeilla säänneltyä. Jotenkin olisin kuvitellut, ettei aikuisia ihmisiä, jotka ovat käyneet läpi hyvin tiukan seulan tarvitsisi paapoa ihan näin paljon.
Oma opiskeluryhmäni on hyvin monipuolinen. Ryhmässä on hyvin monenikäisiä ihmisiä eri puolelta Suomea ja hyvin monipuolisilla taustoilla. Pidän tätä suurena rikkautena. Ryhmä tuntuu myös suurelta osin hyvin motivoituneelta ja sitoutuneelta tutkinnon opiskeluun. Opetuksen aikana saadaan asioista viriteltyä hyvin monitasoisia keskusteluja ja opiskelijat kysyvät vapautuneesti askarruttavista asioista. Opiskeluryhmässäni vallitsee muutenkin mukavan avoin ilmapiiri. Useimmat ihmiset puhuvat jo hyvin lyhyen tuntemisen jälkeen hyvin avoimesti omista elämistään sekä mahdollisista menneisyyden tai nykyhetkenkin haasteista.
Opetus on hyvin ammattiin perehtyneiden ihmisten tekemää. Vaikka välillä asioissa rönsyillään ohi suunnitelmien niin kaikki tieto on tuntunut hyödylliseltä ja kantapään kautta opittuja asioita käydään läpi hyvin valaisevin esimerkein.
Aikaisemmin kirjoitin jo opiskeluryhmästä. Se on vielä opiskelujen alettuakin elänyt hieman omaa elämäänsä. On lopettaneita ja sitten taas uusia tilalle otettuja. Uudet on otettu ryhmään ilolla ja lämmöllä vastaan. On pyritty siihen, ettei kukaan tuntisi oloaan ulkopuoliseksi ja mielestäni siinä on onnistuttu oikeinkin hyvin. Se, että joku on jo lopettanut opinnot alkuunsa on ikävää, mutta samalla myös hyvä asia siksi, ettei jää roikkumaan, mikäli ei sitten tunnekaan paloa alaa kohtaan. Opetuksessa on jo aika hyvin karistettu sellaista mahdollista sankarin kuvaa, joka puhelusta toiseen vaan pelastaisi ihmishenkiä ja lopettaisi samalla siinä sivussa sodat maailmasta. Iso osa ammatista on kuitenkin jotain ihan muuta.
Itse olen kuluneiden viikkojen aikana miettinyt jonkin verran sitä, teinkö oikean ratkaisun "jättäessäni vanhan elämän taakseni" ja ainakin vielä toistaiseksi olen hyvin tyytyväinen valintaani. Olen melkein joka aamu herännyt täynnä intoa ja odotusta tulevaa päivää kohtaan. Lisäksi olen viimeinkin nukkunut kunnollisia yöunia (n. 8h/yö) ilman heräilyjä, painajaisia tai aamuheräämistä kylmään hikeen. Aika näyttää sitten, koska kuherruskuukauden hehku viimein katoaa pois...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti